Sain tänään valmiiksi kyjyaloituksen nro 6 eli pitsineulesukat. Nämä tulevat minulle itselleni ja odotin kovasti näitä, malli on tuttu jo äidilleni aiemmin tekemistä sukista ja näistä piti tulla mukavan napakat sukat. Mutta pöh, kuinkahan monta virhettä on yhdessä sukassa suomen ennätys. En tiedä mikä ajatuskatkos minulle tuli, kun kantapään kavennuksia tein ja lopetin ne kesken. Mietin jo lopettaessani, että ompas paljon puikoilla silmukoita, mutta en sitten vaivautunut ohjeesta tarkistamaan saati mitään muuta tekemään vaan tikuttelin sukan valmiiksi ja eipähän se mikään tiukan napakka ollut, onneksi kuitenkin ihan sopiva. Eilen sitten kauppareissun automatkoille tein toista sukkaa ja hieman pimeässä neuloin ja onnistuin kärkikavennukset tekemään erilailla kuin ensimmäiseen sukkaan. Purkamaan en ala, kyllä näillä kotona kehtaa hiipiä ja voipihan nämä vaikka saappaaseen piilottaa, jos jotakuta alkaa virheet häiritsemään. Lankana on lila 7 veljestä ja sitä kului 93 grammaa. Väri on mieluinen ja tuo etuosan pitsikuvio. Täytynee joskus kyjyilyjen jälkeen koettaa vielä tehdä itselle ne napakat sukatkin.

Ulkona on ihanan aurinkoinen päivä ja mun täytyy siivota, plääh.

 

Anne-Mari