Päätin ottaa työn alle uudet lankahankintani ja tehdä pois alta nuo frillahuivit. Melko tympeää ja aivotonta neulottavaa, mutta toisaalta jotenkin myös melko koukuttavaa - vielä yksi lenkki lisää, kiitos. Ensimmäisenä  valmistui 9.3 huivi Novitan valkeasta frillalangasta, seuraavaksi Novitan kirjava frillalankahuivi 11.3. Sen jälkeen tein huivin 14.3 mustasta Novitan frillalangasta ja kirjava huivi Melina-langasta valmistui samana päivänä. Tänään eli 18.3 sain valmiiksi kaksi huivia eli vaaleasävyinen huivi Jasmine-langasta ja toinen musta huivi Novitan frillalangasta. Kaikki muut huivit on tehty yhdestä kerästä paitsi Jasminea meni kaksi kerää. Kaikkiaan huiveihin on neulottu 700 grammaa lankaa.


Kuvassa ei ole mustia huiveja kuin yksi, ajattelin säästää aikaa ja vaivaa, kun kuitenkin identtiset ovat. Kuvassa ensimmäisen kirjavan tulee saamaan tyttäreni ja yhden mustan sekä pikkukuvan keskimmäisen huivin annan äidilleni. Langoista ehdottomasti mukavin ja nopein oli neuloa Novitan lanka, muissa oli silmukkalenkki melko pieni ja yhdestä huivista tuli hirmuisen pitkä (voi toki pitää kaksin kerroin) ja toisesta huivista ei yhdestä kerästä tullut riittävän pitkää ja kaksi kerää neuloen tuli hieman liian pitkä, tosin kaksi kerää neuloin siitä periaatteesta, etten pientä keränloppua tule ikinä mihinkään muuhun käytettyä.

Mua jotenkin tympii 7 veljestä lanka. Se sukissa nyppääntyy hurjan nopeasti. Jo viikossa sukanpohjat on surkean näköiset. Ja siksipä tänään päätin aloittaa testaamaan muita lankoja ja ensimmäisenä työn alle pääsi Novitan tico-tico. Ja lankavarasto koki jälleen hurjan pullistumisen, mies kävi kiltisti ostamassa tarjouksesta 850 grammaa Novitan puroa, väreinä metsä ja  pakkasyö hintaan 3 kerää/ 5 euroa. Tosin näistä ei varmaan sukkia tule, vaan itselleni jokin neule...sitten joskus.

Anne-Mari