Tosin aika viime tippaan jäi valmistuminen ja teki jo mieli heittää hanskat tiskiin tähän valmista per viikko ja jättää postaus aamuun. Mutta toisaalta, kun ei aamu ole yhtään rauhallisempi, niin pikapostaus nyt illalla. Tänään valmistui kyjy-aloitus nro 11 eli kaarroketunika itselleni. Ohje on Novitan Syksy 2009 lehdestä hieman sovellettuna. Koko on L ja Novitan Puro lankaa meni siihen 336 grammaa. Pettynyt olen itseeni, kun en saanut kaarrokkeen kuvioita onnistumaan ja piti tehdä ihan perusresoria. Mutta kun kolmatta kertaa huomasin virheen jossain vaiheessa, yleensä neljättä tai viidettä kerrosta neuloessa ja langan purkaminen ei ollut mikään simppeli juttu - joten annoin kuvion olla. Lanka on minusta mukavan tuntuista neuloa sekä myös päällä. Tosin itseäni hieman häiritsee, että raidat menee miten sattuu, eikä järjestyksessä. Olisi tämä myös hieman pidempi saanut olla. Ja ehkä tämä vihreys ei ollut ihan ominta omaa. Olenhan vasta tänä vuonna oppinut tykkäämään vihreästä. Mutta käyttöön tämä tulee, ihan jo pehmeytensä vuoksi. Tosin alla tulen pitämään pitkähihaista puseroa, sitä en nyt näin iltasella enää jaksanut pukea.

Tässä tunika aamulla:

Ja tässäpä tämä päälläni, kuva ei mitenkään hyvä ole, mutta näkee nyt jotain.

 

Viikolla minulle iski hirveä hätä kyjyilyn kanssa. Tajusin, että olen pahasti aikataulusta jäljessä eikä valmis per viikko tahti riitä alkuunsa. Kovasti koetin saada tahtia kiristettyä, jotta edes pari työtä valmistuisi jollakin viikolla...mutta ainakaan vielä ei ollut sellainen viikko. Tosin rauhoittelin nyt itsäni sillä, että kyjyilyn alku meni ohjeita ja lankoja tutkiessa ja mahdollisia aloituksia miettiessä. Kyllä mä kyjyt aion saada valmiiksi ihan aikataulussa.

Anne-Mari